Pieneen tilaan saa pienen vessan. Kuinka päädyimme pienentämään sitä entisestään?

Minähän en niitä takanurkkien nöyhtäkarstoja ryömi enää kertaakaan puhdistamassa!
Niinhän se on: monesti tarvitaan sisuuntuminen ennekuin pää toimii kunnolla.

Tilaa meillä on talossa runsaasti, mutta -57 ei ollut samanlaisia toiveita vessan suhteen. Kunhan oli sisällä oli sen aikainen perustoive. Koon perusmitta oli että pytty ja allas pitää mahtua.

On sisällä! Pytty ja allas mahtuu!

Meni monta vuotta, ennenkuin ajatuslukot avautuivat.
Jokaikiseen ideaan ensimmäinen vastaus oli: muttakun! Lukemattomat suunnitelma-piirustukset tyssäsivät siihen että tilaa ei saa ainakaan pienentää. Päädyimme lisäämään vanhan maalatun kiviseinäisen vessan viihtyisyyttä tapeteilla, listoituksilla ja suurella peilillä.

Vessa-evoluution vaiheissa erillinen käsienpesuallas vaihdettiin koko seinän mittaiseen allastasoon ja alle lisättiin koko seinän mittaiset hyllyt.
Peili koko seinän levyinen ja nurkkakaapit peilin taakse.

nurkkakaapit

Homma toimi kymmenen vuotta. Sitten minulta meni hermot!

Muttaku se on niin pieni!

Aloitimme ihan toisesta päästä!

Listasimme:

  • seinään kiinnitettävä wc-istuin
  • valettu tasoallas
  • ei lattialla seisovia kalusteita
  • pistorasiat riittävän alhaalla
  • allastason alla laatikot
  • kalusteiden alle jää reilu siivoustila
  • suuret lattialaatat

Muttakut poistuivat kummallisesti kaikki. Kun koko ajan olimme pitäneet kiinni kaikesta mitä ei ainakaan voi tehdä, samalla estimme muutoksen.

Uudessa suunnitelmassa oli vain pohja ja viemärin paikka.

Ensin kaikki pois

Tietenkin vessaremontti, jos mikä, kannattaa ajoittaa huolellisesti. Muu perhe lähtee sopivasti kylpylään kun isäntä nauttii wc-remontin kriittisimmästä vaiheesta, eli wc-istuimen vaihdosta.

Meillä on kyllä veneen wc ja onpa ulkohuussikin, mutta houkuttelevin on tämä kylpylävaihtoehto.

kaikki laatat irrotettu

Seinistä irrotettiin koko seinän mittainen peili – ikuiseksi tehty ja siis liimattu. Seitsemän vuoden epäonnen uhallakin se täytyi rikkoa ja irrottaa paloina.

(Kamalat) 80-luvun laatat seinistä irrotettiin. Mutta! ihanan noin vuosi aikasemmin laitetun tapetin sain pitää.

Seinään kiinnitettävä wc-istuin on siivousratkaisu

seinään kiinnitettävä wc-istuin

Wc-istuimen seinäteline, säiliö ja niiden viemä tila oli monesti se muttaku- jonka takia asia torpattiin tilaa vievänä.

Kun olin riittävän monta kertaa kontannut siivoamassa lattiaan kiinnitetyn pytyn taustaa ja allastason alla olevaa nurkkaa, polvista siirtyi järkeä päähän asti. Vaikka seinään kiinnitettävä wc istuimen teline ja kotelo ottaa sen tilan minkä tarvitsee, se tila ei ole millään lailla välttämätöntä. Mitään käyttöarvoa sillä ei ole.

Wc:n taustaseinällä on nyt siis kotelo.

Allastaso tilaamalla

Allastason etsimiseen tuhraantui ehkä eniten aikaa. Ovenviereisen seinän syvyys on niin pieni (40 cm), että vakiomittaisia allastasoja ei rautakaupan hyllystä saa. Altaita on kyllä saatavilla ihan niihin mittoihin mitä tarvitsee, toimittajan löytymiseen meni silti aikaa.

allastaso mittojen mukaan

Laatat halvimmasta päästä

Nykyisin peruslaattoja löytää hämmästyttävän edullisesti. Oma mieltymykseni on: mitä isompi sen parempi – Jukka valitsi edullisen peruslaatan, kooltaan työskentelyyn sopivan.
Lattiaan samoin yksinkertainen peruslaatta.

Lattiakaivo määrittelee sen, luetaanko tila märkätilaksi. Tämä ei ole, joten vesieristettä ei tarvita.
Alunperin – vuonna -57 – wc:ssä on ollut lautalattia. Muuttaessamme taloon, wc:n pintaremontissa lattiaan asennettiin levy jonka päälle laatoitus. Levy on kunnossa ja suora joten se on hyvä pohja uudellekin laatalle.

Väliaikaisviritys harrastuksen vuoksi

Mutta ne kaapit! Mistään ei löytynyt sopivaa kaapistoa eikä laatikostoa. “No minä teen sitten itse” – sanoi Jukka.

Aivan kädenkäänteessä se ei tietysti käy. Vessaremontti oli ajoitettu kesälle ja kansalaisopiston puutyökurssi syksyllä.

Tässä taas nähdään miten tärkeä on tallettaa mitat ja tiedot etsimistään tarvikkeista vaikka kännykkään, että ne ovat sopivassa tilanteessa saatavilla.

Minähän shoppailen rakennustarvikeliikkeissä. Bauhausin valmiit puulaatikot ja liimapuulevy ratkaisivat väliajan ongelman.

väliaikaisratkaisu

Kukaan ei varmaan edes kiinnittänyt sen enempää huomiota kun nurkkahylly oli koottu yhdestä kannellisesta ja kolmesta avoimesta laatikosta – jotka oli siistitty yhtenäiseksi liimapuulevyllä.

Laatikothan ovat uusiokäytössä tyttären kodissa.

Peili Maija Poppasen periaatteella

Elokuvassa Maija Poppanen nostelee hämmästyttävästä matkakassistaan välttämättömiä tavaroita muuttaessaan uuteen perheeseen.

Pikkuruinen peili seinällä saa hänet nostamaan ihmeellisestä laukusta tilalle paremman: ” Minä kyllä haluan nähdä kasvoni kokonaan”

Minä ajattelen samalla tavalla. Peili vaikuttaa siihen miten näet itsesi ja siksi sinun täytyy nähdä itsesi kokonaan. Aamulla varsinkin sillä on merkitystä kuinka lähdet uuteen päivään. Näätkö pienen leikkauksen kasvoistasi vai ryhdikkään ylävartalosi?

Tyylin muutos pikkuruisessa wc:ssä ei salli enää koko seinän kokoista peiliä, niinpä etsin arvokkaan näköistä ja väreihin sopivaa uutuutta. Sellaista vain ei ole – missään!

Ja sitten tapahtuu ihme!

Yhden fb-tuttavani sivulla on ilmoitus: myydään peili…..

MINUN PEILINI!

Haen täydellisen peilin 150km:n päästä – heti huomenna.

ihmeen hyvä peili

Kannatti etsiä ja odottaa.

Raitaa vai ruutua?

Jukka valmisti juuri oikeankokoiset ja juuri tähän suunnitellut hyllyt ja laatikot.

Pihasta kaatui vuosia aikaisemmin Raita – siis puu. Raita sahautettiin tuppeen viisi senttiä paksuiksi  lankuiksi ja on odotellut kymmenen vuotta tätä hetkeä. Raita on uskomattoman kaunis ja hmm –  raidallinen!

raidallista raitaa

Vanhat tavarat

Jo kolmekymmentä vuotta sitten löytyneet pyyhekoukut saivat mieleisen paikan tässäkin wc:ssä.

Pullot ja purnukat:
Onko teillä silmänympärysvoidetta vuodelta -99 ja näytepakkaus tehovoiteesta vuodelta 2004?
Minulla oli ainakin. Lisäksi lasten vauvatalkki, perusvoidepurnukka ja muutama irrallinen laastari, hiusten kihartamiseen patukoita ja muutama irrallinen papiljotti.

Kun wc – remonttia aloitettiin, kerättiin kaikki wc:ssä olevat tavarat kahteen muovilaatikkoon.

Kun remontti oli valmis, jokainen kävi vain juuri nyt tarvitsemansa tarvikkeet.
Lopulta toinen laatikollinen – jos ei enemmänkin – sekalaista vessa ja kylpyhuonetarviketta heitettiin pois.

 

Mikä on sinun kokemuksesi ja ratkaisusi vanhan talon wc:n nykyaikaistamisessa? Kerro!

Piditkö lukemastasi?
0

Näin toteutat valoseinän

Teimme kylpyhuoneeseen valaistun lasiseinän. Tarvikkeet ovat yksinkertaiset:

pyöristetty ylänurkka

  • leikkuupinnoilta hiomaton paksu lasilevy (esim. 8mm)
    lasi voi olla kirkas tai niinkuin esimerkissä taustapuolelta valkoinen
  • yhden sivun mittainen lednauha
  • J- alumiinilistaa – tai Z tai U sellaista jossa lasin päätypintaa pitkin tulee profiili Meillä J-lista, lasi on kiinnitetty seinään listan avulla.
  • saniteettisilikonia
  1. Yhden alumiinilistan uran pohjalle asetetaan ledvalonauha
  2. Alumiinilista painetaan lasin reunaan. Huom nurkasta alumiinilistan täytyy olla sen verran avoin että nauhan saa liitettyä sähköön
  3. Muut alumiinilistat kiinnitetään samoin – niihin ei tarvita valonauhaa
  4. Kiinnitä lasi seinään niin ettei sen mikään osa kosketa seinäpintaa. Mikäli lasi koskettaa seinäpintaa, se näkyy valaistussa lasissa mustana jälkenä.

Tavarataloissa myytävän pistokkeellisen ledvalonauhan saa asentaa itse. Kytkettäessä valokatkaisjaan, sähkömiehen on tehtävä asennus. Mikäli käytät kauko-ohjattavaa valokytkintä, anturi on jätettävä näkyviin.

Vaikka valonauha on vain lasin yhdellä reunalla valo asettuu lasipinnan reunoille.

Meidän valoseinä sijaitsee kylpyhuoneessa kirjoitin siitä aiemmin.

Jos pidit lukemastasi olen iloinen jos jaat sen myös ystävillesi. Kiitos!

Piditkö lukemastasi?
0

Kylpyhuone on kotini tärkeä latauskeskus

Itselleen tärkeisiin tiloihin kannattaa panostaa.

Vanhan talomme kylpyhuone oli suurinpiirtein alkuperäisessä vuoden -57 asussaan. Betonilattiat ja seinät olivat maalatut ja nurkkaan oli sijoitettu ikävännäköinen siivouskaappi ja samalla seinämällä pesukone likapyykkikoreineen.

Kylpyhuone on latauskeskus

Kerran istuessani saunasta tultuani vilvoittelemassa kylpyhuoneen puolella, tajusin että pyykkejä, työtä, siivousta tai mitään muutakaan tekemätöntä ei tule minun kylpyhuoneessani olemaan.

Sijoitimme siivouskaapin vanhaan kuivaavaan kenkäkaappiin. Pyykkihuolto siirrettiin kompaktiin pukuhuoneeseen. Siitä kerroin aiemmin näin.

Panostamme mukavuuteen

Kylpyhuonetila on varsin suuri. Halusin kovien pintojen pehmennykseksi puuta ja pehmeitä muotoja. Valitsimme paneeliksi sormipaneelia ja katon ja seinän nurkan pyöristimme kaarella.

pyöristetty ylänurkka

Kaarella oli alunperin toinenkin funktio. Alkuperäinen suunnitelma oli laittaa kylpyhuoneeseen äänentoistojärjestelmä ja kaiuttimet katonrajaan. Etsiessämme järjestelmää jossa olisi ollut mitään mainintaa kosteisiin tiloihin sopivuudesta tai joka olisi sulautunut kauniisti ympäristöön , päätimme tyytyä ammeen radioon.

Paneloinnin alareuna viimeisteltiin puolipyöreällä listalla.

paneloinnin reunalista

Satumainen tuuri laattaostoksilla

Laattaostokset ovat vaikeita. Kiersin monta kertaa etsimässä sopivaa laatoitusta. Vaihtoehtojen puutteesta ei ollut kyse, vaan siitä ettei mikään ihan erityisesti noussut esiin. Pitkään vahvimmillaan oli ruusukuvioinen laatta, jonka ongelmana oli, ettei ruusukuvio jatkunut mallikertana.

Sitten kun löysin mieleisen laatan, aiheutti jännitystä se, että laattoja oli jäljellä vain 14 kpl. Uskomatonta oli, että se oli täsmälleen tarvitsemamme määrä.

Turkoosikuvioinen laatta tulisi asennetuksi pystyyn. Valkoinen peruslaatta vaakaan.

Vanha patteri korvattiin pyyhekuivauspatterilla joka toimii nimensä mukaisesti tarvittaessa.

Lattialaatoitukseksi ammeen viereen teimme koristekivistä luistoneston. Kivivirta on sen verran rouheampi että kylpyvaahdonkin valuessa lattialle astuminen on turvallista.

Pieni mutta tärkeä yksityiskohta ovat 180 astetta aukeavat ovet. Puulla lämmitettävään saunaan helposti aina menosuuntaan aukeavat ovet tuntuvat toimivilta. Ovet löytyivät tori.fi:stä.

Valaistus

Ensimmäinen valinta oli ledvalot, joka päätettiin jo saunan valaistuksen yhteydessä. Tavalliseen rauhalliseen kylpy/saunailtaan tähtimäinen kattovalaistus on riittävä ja kaunis.
Halusimme että tähdet moninkertaistuvat kylpyammeessa istuessa. Valoina heijastuvat sekä kylpyhuoneen omat valot, pukuhuoneen valot ja saunan valot. Pukuhuoneen hile-efektiseinä kimmeltelee kuin lumihangen pinta.

Ammeen viereen suunnittelimme lisäksi lasilevy-valaistuksen. Kun paksuun lasilevyyn asettaa ledvalolistan kiinni yläreunaan, lasin ominaisuuksien vuoksi valo näyttää tulevan jokaiselta reunalta, muttei valaise lasia liikaa keskeltä. Lasilevyn reunoja ei saa hioa niin valoefekti toimii oikein. Näin toteutat valoseinän

Kylpyhuone on monipuolinen käyttötarkoituksiltaan.  Lisäksi tarvitaan aina tavallinen, voimakas perusvalaistus esimerkiksi siivousta varten.

Vanha puutarhakalusto palvelee vilvoittelijaa ja ikivanha puutuoli toimii saippuakorin hyllynä. Puutuoleista kerroin aiemmin näin.

Kylpyhuoneeseen liittyy hemmottelu, rauha ja hyvä mieli. Muoviset skumppalasit, hopeinen pikkutarjotin ja aina tarjolla olevat suklaakonvehdit kuuluvat täydelliseen kylpyhuoneeseen.

Kylpyhuoneen pohjatyöt ja suunnittelu oli aiemmissa tarinoissa

Jos pidit lukemastasi olen todella iloinen jos jaat sen edelleen

Piditkö lukemastasi?
0

Miten suunnitella kylpyhuone itse?

Kylpyhuone on koko asumisen keskeisiä jokapäiväisiä tiloja. Koko “Spa Hietala-osan” keskeisin huone on luonnollisesti kylpyhuone.   Kylpyhuoneen remontointi on kallista, se kannattaa tehdä hyvin juuri silloin kun siihen ryhtyy. Mutta meillä ei ole paljoa rahaa! Lainaa emme halua ottaa.

Suunnittelun pohjaksi:

5. Toiminnot jotka yleensä tehdään kylpyhuoneessa
4. Toiminnot joita sinä ja perheesi haluat tehdä kylpyhuoneessa
3. Kuinka paljon on rahaa ja resursseja käytettävissä
2. Minkälainen tyyli
1. Minkälaisia tunteita kylpyhuoneen pitäisi herättää.

Tämä vaihe on minusta keskeisin ja kannattaa tehdä rauhassa. Tässä vaiheessa kannattaa käydä laattaliikkeissä, katsella kalusteita, lukea sisustuslehtiä ja ihan yksinkertaisin on pinterestissä kirjoittaa hakusanoja “kylpyhuone”, “amme arcitecture”, “suihku” keksi lisää sopivia. Minusta tässä on hyviä esim “zen”erilaisilla lisäsanoilla esim interior, “tunnelma” on myös kelpo hakusana ja kerää itsellesi mieleisiäsi kuvia. Ihan aluksi ei kannata  rajoittaa unelmiaan, vaikka tuntuisikin että raha on tiukassa. Siksi myös numeroin edellisen listan käänteisesti.

“Tehtävänanto” on helpompi aloittaa järkisyihin vedoten, mutta luova työ taas tunnepohjalta.

  1. Minä haluan viettää rauhallista aikaa kylpyhuoneessa. Ensimmäisenä aamulla tai viimeisenä illalla – haluan että minulla ei ole kiire. Kuuntelen ehkä musiikkia, minulla on lämmin ja mukava olla. En halua ajatella mikä on kesken tai tekemättä. Tytär haluaa olla rauhassa ja pitää valkoisesta. Miehellä ei ollut sen kummempia toiveita.  (Kuuntele nyt hyvänen aika Musiikkia samalla)IMG_89961-IMG_0911
  2. Pidän välimerellisistä väreistä ja luonnokivestä. Väljää, avaraa, kaunis valaistus. Pinterest kokoelma voisi olla vaikka tällainen.
  3. Pystymme järkevillä hankinnoilla tekemään kaiken.
  4. Haluamme että meillä on  kylpyamme, ja että lattialla voi tarvittaessa pestä tavaroita. Emme ehdottomasti halua sinne wc-istuinta. Vilvoittelupaikka olisi kiva. Kun koira on kylässä se on saatava helposti huuhdeltua.
  5. Suihku, peseminen, kuivaaminen, meidän tapauksessa pyykkäys saatiin siirrettyä pukuhuoneeseen. Kylpyhuoneessa pitää voida myös tarvittaessa puhdistaa ulkovaatteita ja kenkiä koska meillä ei ole kurahuonetta.

Nyt kun suunnitelma on fiilistelty, on aika käydä konkreettiseen suunnitteluun.

Teknisiä huomioitavia vanhassa talossa: viemäröinti, vesiputket, patterit ja vesieristys. Meillä vaihdettiin myös ikkuna.

Teknisiin asioihin puutun seuraavaksi.

 

 

Piditkö lukemastasi?
0

Pikkuruinen pukuhuone

Istuin entisen kylpyhuoneemme nurkassa vilvoittelemassa ja katselin pesukonetta. Tajusin etten oikeastaan halua nähdä sitä. Sauna on rauhoittumisen paikka ja myös kylpyhuone on sitä. Vaateläjä – vaikkakin puhdas, ei rauhoittanut minua yhtään.

“Kylpyläosastomme” pukuhuone edellytti ehkä eniten heräämistä ja oivaltamista. Sen ajattelua, kuinka paljon oikeasti asioihin tarvitaan tilaa ja millaisia ihmisiä olemme, sekä myöskin sitä, minkälaisia fiiliksiä haluamme saunan ja kylpyhuoneen herättävän.

Suunnitelmien muuttaminen on ollut tämän talon remontoimisen yhdistävä asia. Jo valmiiksi oli tehty suunnitelma tehdä kylpyhuoneeseen väliseinän pätkä jonka taakse sijoittuisi pyykinhuoltotila. Mutta EI! Vaihdamme kaikki pyykkiasiat pukuhuoneeseen: pieneen epäkäytännölliseen tilaan jonka taustaseinää rei´itti vielä turha ikkuna.

Saman pyykkikoneen päällä olevan vaateläjän ja muuallakin ympäristössä olevan epämääräisyyden vuoksi sain muutamaankin kertaan vakuuttaa, perustella ja luvata, että tulevasta pyykinhuoltotilasta/pukuhuoneesta tulisi täydellinen ja riittävä.

Juuri niihin aikoihin Konmaritin kotia. Asiaan perehdyttyään mies – tietysti välillisesti asiantuntemustani käytettyään totesi marittavansa  iloatuottamattoman   aukon takaseinästä – olikohan siinä hiukan kevyttä piikittelyä :D. Ikkunapenkki ja ikkuna joka on ollut koko asumisemme ajan peitettynä milloin ruusuverholla milloin sälekaihtimella on häpeilemättä ollut kotimme pölyisin ja unohdetuin kohta – siis siellä verhon takana.

ph

Ikkuna pokineen irroitettiin aukosta.

 

1-IMG_9589
Tämä ei ole kyseisestä ikkunasta mutta vastaava rakenne. Ikkunoiden alla olevista eristeistä kaivetaan huonot ja likaiset pois: siellä saattaa olla esim ampiaisenpesiä (vain yhdessä ikkunassa on ollut) ja painunut eriste täytetään tiiviiksi uudella purulla.

Ikkuna-aukkoon rakennettiin vastaava rakenne ja ikkunapenkin reuna=uloke sahattiin pois. Eristeenä käytettiin aukko-osuudella kivivillalevyä menisikö pahasti pieleen jos sanoisin että U-arvo on jotakin 17-20? Sitä on nyt mahdoton tarkistaa, mutta jos järkeä muistettiin käyttää ….

Takaseinän patteri poistettiin ja korvattiin kapealla ja korkealla pyyhekuivauspatterilla. Takaseinän nurkassa ylös menevät lämmitysputket on vaihdettu aikaisemmin, samalla kun yläkertaan on vaihdettu pattereita, joten putket ainoastaan koteloitiin.

Nyt siis käytettävänä on ehjä 132cm leveä seinä.

Vuonna 1957 seinien tasoittaminen ei ollut niin iso juttu, joten kaikki seinät puhdistetaan ja tasoitetaan. Kuitenkin ensin vaihdettiin kaikki koko saunatiloihin tulevat sähköjohdot. Sähköjohdot on rakennettaessa kaikki kulkeneet metalliputkissa seinän sisällä. Sopivat vedot uusittiin vanhojen metalliputkien sisälle ja joitakin vedettiin madalletun katon yläpuolella. Sähköjohdot voi asettaa itse, asennuksiin tarvitaan sähkömies – tai Tamperelaisittain sähköhenkilö.

Sitten seinien maalaus ja tapetointi.

 

Tapetti valittiin ensin. Tapetin oksakuvion väristä teetettiin muun seinän väri. Maalikaupassa iski aivan hillitön bling-bling-tarve.  Maaliseinän päälle maalasin sädehtivää kimallelasyyria – se oli ensin aivan valtava pettymys, siinä oli todella vähän kiilteleviä hippuja. Tuunasin! lisäsin kimallusta 1dl/litra. Ei ! ei missään tapauksessa normaalia glitteriä vaan sitä erittäin ohutta – pölymäistä. Tästä siis tuo oikeanpuoleinen.
kimallejauhe_250g

Jos joku aikoo toteuttaa samanlaisen tuunauksen – vihjaan että kannattaa levittää lasyyri kahtena kerroksena, kun itse levitin ensimmäisen kerroksen todella “harvaa” sädettä ja lisäsin kerralla tiheämpää, jouduin taskulampun kanssa tasoittelemaan jälkeä ja lopullinen sädehtiminen näkyy vasta kuivuttua.

Lasyyriä ei tarvitse laittaa takaseinälle.
Ensimmäisen lasyyrikerroksen jälkeen tapetoitiin osittain yksi seinä. Tapetti jätettiin laittamatta sainäkaitaleeseen jossa on valokatkaisijat – katkaisijoita kosketaan tiheästi ja katkaisijan ympäriltä on helpompi puhdistaa maalattu seinä kuin tapetoitu.
Toisella lasyyrikerroksella tapetin oksakuvioiden reunaan “maalattiin” hiukan kimaltavaa lasyyriä, mutta itse asiassa se on osoittautunut turhaksi, kimalle on edukseen “aamuseinässä”. Aamuseinä on se seinä joka kimmeltää kun avaa oven aamuaurinkoiseen kylpytilaan. Sama seinä kimmeltelee kun istuu kylpyammeessa.

1-IMG_4106

Patteri siis vaihdettiin pyyhekuivauspatteriksi joka toimii naulakkona.

1-WP_20160417_004

Pesukoneen putkille on porattu reikä kylpyhuoneesta.

Lattia oli ennestään puulattia, samanlainen kuin kaikissa tiloissa märkätiloja lukuunottamatta. Teimme yksinkertaisen ratkaisun ja lautalattian päälle asetettiin vaneri ja sen päälle uiva vinyylilattia.

Katoksi asennettiin akustolevy johon ledvalot ja valaistuksena pikkuruinen kristallilamppu, kukapa ei tuntisi että pyykkihuoltoon kristalli sopii juuri täydellisesti, eikä tietenkään kalpene myöskään “kylpylätiloissa”.

Pesukoneen ja kuivausrummun yläpuolelle asennettiin petsattu ja lakattu liimapuutaso. Hyllyköstä kirjoitinkin Laiturin uusi elämä – blogikirjoituksessa.

Pukuhuoneemme on ollut valmis noin vuoden ja epäilyt riittämättömästä pyykkitilasta ja toimimattomasta pukuhuoneesta ovat hälvenneet. Ei tarvitse enempää. Pyykin voi pestä heti ja viikata samantien. Pukuhuoneessa riisuttavat vaatteet ovat vain joko pyykkiä tai seuraavana päivänä käytettäviä. Pyyhkeet kuivuvat patterilla.

Asiat ovat niin yksinkertaisia kuin päätetään niiden olevan.

Saunasta kerroin aikaisemmin.  ja koko talon tästä osasta jossa on kylpytilat ja wc.

 

Piditkö lukemastasi?
0

Kolme vanhaa tuolia

Vanha on monesti kauniimpi kuin uusi. Kun ostimme talon saimme muutaman vanhan huonekalun siinä samalla.

Vanhojen esineiden ja kodin välillä on joskus ristiriita. Koti on asumista varten ja itse pidän siitä, että esineet jotka kotoa löytyvät, ovat käyttökelpoisia , eikä niitä tarvitse turhaan varoa. Näiden tuolien kohdalla hyväksyn sen että ne ovat enimmäkseen kauniita ja käyttöarvo on vähäinen.

Tuolikolmikko käsitellään jokainen erillisenä tapauksena. Tukevan ja lujimman ongelmana ovat osittain katkenneet pinnat. Tuolia ei voi siis sinällään laittaa käyttöön koska joku saattaisi nojata selkänojaan.

Kahdeksasta pinnasta kolme on irti tai lähes irti. Katkaistaan kaikki! Jokainen pinna katkeaa helposti käsivoimin aivan kiinnitysreijän juuresta. Epätasaisuus joka juureen jää, rapsutellaan puukonkärjellä ja dremelillä pois. Hiontaa ei uskalla sen isommalle alueelle tehdä kun tuo kulunut maalipinta jätetään näkyviin. Jämät pitää kuitenkin siloitella niin, ettei vaatteet vahingoitu. Vaikka osa on kohollaan, ne ovat pinta-sileitä ja tarttumattomia. Sormenpäät on hyvä apu tunnusteluun. Tuoli on “raffi” niin viimeistelykin saa olla.

1-IMG_8518 (1)

Loistava pianotuoli on valmis

1-1-IMG_1668

Toinen tapaus:

Pinnat ehjät yhtä lukuunottamatta. Rakenne ehjä mutta ei niin jykevä kuin edellisessä.

1-IMG_8520 (1)

Pinta on upeasti halkeillut ja erivärinen maali näkyy.  Alla perinteinen pariisinsininen ja keltaokra sekoitettuna sinkkivalkoiseen maaliin =turkoosi ja päällä tuntuva kerros kimröökillä värjättyä mustaa maalia – nokimustaa.
Tuolin halutaan olevan näkyvissä ja sen paikaksi tulee eteinen pehmoeläinten tuolina. Korjauksena ainoastaan yhden pinnan kiinnittäminen alapuolelta naulaamalla ja lisäksi liima. Huomioitava on, ettei naula saa olla liian pitkä, eikä liian paksu ettei se halkaise pinnaa.

Tuolia voi tarvittaessa käyttää muttei ole mukava eikä riittävän luja jatkuvaan käyttöön. Pinnat esimerkiksi ovat pituuteensa nähden hennot. Tuoli ei ole mukava istua nojaten. Ihana lisä eteisen pehmoeläimille ja hyvä apu kun tarvitaan satunnaisesti istuinta vieraille joko keittiöön tai eteisessä apuna pukemiseen.

Kolmas tapaus: Palikkatesti

Yhdessä jalassa on muurahaisten ja kosteuden aiheuttamaa pehmenemistä. Istuinosan liimaus on irronnut ja tapit katkenneet.

1-IMG_8586

1-IMG_8585

Kaikkia jalkoja lyhennetään. Istuimen osiin porataan uudet reiät puutapeille ja koko pituudelle lisätään liimaa varovasti, ettei liima pursu yläpuolelta.

Tuoli jatkaa pesuhuoneessa pöytänä pesuaineiden korille ja tarvittaessa istuimena.

1-1-IMG_4116

Tämä tuoli palvelee aikansa. On ilmiselvää että toistuva kastuminen lahottaa jalat ennenpitkää. Tämän kohdalla käytiin kuitenkin keskustelu siitä, onko hyväkin ettei kaikki kestä ikuisesti.

Muistan lukeneeni jostain kirjasta: jos sinulla on vaikeuksia luopua tavaroista, laita ne sellaiseen paikaan että ne vääjäämättä menevät pilalle, silloin ei jää vaihtoehtoa.  😀

Tämä lienee juuri sellainen tapaus! Pakenen päätöstä.

 

blogit-150x60

 

Piditkö lukemastasi?
0

Hietala Spa

Varsinaisten remonttikohteiden ensimmäisenä osana kerron alakerran osasta, jossa on sauna, pesuhuone, pukuhuone ja wc. Samaan rakennuksen kulmaukseen on sijoitettu savupiippu ja onpa pieni pikantti erikoisuus: piipun kanavaan liitetty kuivauskaappi, joka on palvellut kenkäkaappina ennen meidän aikaamme! Ajatelkaa lämmin ja ilmanvaihdolla oleva kaappi vuodelta 1957! Piirroksessa tilanne ennen muutoksia.

sauna
Eteisestä käynti: Pukuhuone, pesuhuone, sauna.  Eteisestä käynti: Wc

Tässä rakennuksen osassa käytännöllisesti katsoen uusimme kaiken sähkö- ja putkitöitä myöten. Tässä on mainittava loistava rakennuksen pohjaratkaisu myös alimman kerroksen osalta. Eli tämän osan alla on entinen kattilahuone. Sekä lämmitysputket, että vesiputket tulevat suoraan alapuolelta eikä lattiarakenteen sisällä ontelossa kulje putkia – ne eivät koskaan ole voineet tihkua rakenteen sisään.

Kerron sivustolla ja blogissa tarkemmin jokaisesta remonttiosasta erikseen. Ensimmäiseksi kerron luetellen mitä kaikkea on tehty.

Pukuhuone:

1-IMG_4105

  • Ikkunan poisto.
  • Seinien tasoitus, tapetointi ja maalaus.
  • Lämmityspatterin siirto =uusiminen ja
  • yläkertaan menevien lämmitysputkien kotelointi.
  • Pistorasioiden paikan muuttaminen.
  • Lattian uusiminen
  • Listoitukset
  • Katon madallus
  • Valaistus
  • Pesukoneen ja kuivausrummun asennus – vesi, ja viemäri tulevat/menevät pesuhuoneen puolelta.
  • Työtaso
  • Hyllykkö

Pesuhuone:

1-IMG_4363-001

  • Vesiputkien uusiminen, seinästä poistettiin kokonaan kylmävesikraana ja toisaalta lisättiin pesukonetta ja poreammetta varten uusi sisääntulo toiselle seinälle.
  • Uusi suihku
  • Uusi patteri ja lämmitysputket
  • Ikkunan uusiminen
  • Vesieristykset
  • Laatoitukset lattiaan, ja kolmeen seinään
  • Katon laskeminen. Kattoon ja takaseinään sormipaneeli kaikumisen vähentämiseksi
  • Valaistuksen uusiminen
  • Poreamme
  • “valoseinä” poreammeen viereen
  • Lasiovet pukuhuoneeseen ja saunaan

Sauna

1-IMG_8990

  • Lauteitten uudistaminen
  • Katon uusiminen
  • Lattian maalaaminen
  • Valaistuksen uusiminen

 

 

Wc on uudistettu jo kahdesti, ensin pian muutettuamme ja vastikään uudestaan1-IMG_3939-001

  • Lattian laatoitus
  • Vesiputket
  • Wc allas
  • Käsienpesuallas
  • Osaseinän tapetointi
  • Alaosan laatoitus
  • Laatikot altaan alle
  • Hyllykkö
  • Sähköjohtojen uusiminen ja kotelointi
  • Valaistus

 

Pysy mukana!

Piditkö lukemastasi?
0

Pöytäliina juuttinarusta

Kutomiseen ja askarteluun tarkoitettu juuttinaru sopii mainiosti neulomiseen. Paksuilla puikoilla neulominen sujuu nopeasti, vaikkakin naru on karheaa ja sikäli työläämpi neulottava.

Rouhean ja näyttävän pöytäliinan neuloo nopeasti. Mutta nojatuolissa ei kannata istua! Juuttinarusta irtoaa pientä kuitupätkää jatkuvasti :D.

1-WP_20151013_008

Itse neuloin kaitaliinan reilusti molemmista päistä yli pöydän pituuden, jotta sen voi yhdistää esimerkiksi valkoisen liinan päälle.

Ihan yhtä upeata olisi esimerkiksi juuttinaruiset tabletit.

Edullisinta juuttinaru on kudontatarvikkeita myyvissä liikkeissä. Juuttinaru myydään silloin suurissa kerissä. Esimerkiksi Lanka ja tekstiili  ja isoissa keloissa kukkatarvikeliikkeistä: esimerkiksi Suomen kukkatarvike

Valmis liina pestään muutaman kerran, jotta siitä irtoaa irtonaiset kuidut ja se pehmenee ja kudos tiivistyy.

Juuttinaru soveltuu yhtälailla virkkaamiseen.

1-IMG_8515

Onko sinulla ideoita, kuinka juuttinarua voi käyttää?

 

 

 

Piditkö lukemastasi?
0

Pöytälampun valoisa tulevaisuus- kuinka kunnostan lampun sähköistyksen itse

Olen jo tottunut luottamaan, että kun sanoo kohtalolle etsiväsi jotain, jonain päivänä etsimäsi “kävelee” eteesi ja vaikkei se olisi ihan se mitä kuvittelit – tunnistat oikean heti löytäessäsi!

Etsin yöpöydän lamppuja todella pitkään.

Etsin jotain yksinkertaista 1900-luvun alun tyylistä yöpöydän lamppuparia. Ei sinne päinkään! Kun nämä hyppäsivät silmilleni tori.fi:stä tiesin löytäneeni etsimäni.

1-WP_20140915_002

50cm korkeat, messinkiset järkäleet tulivat minulle Pohjanmaalta. Lampuissa ei ollut varjostimia ja toisesta puuttui lampunpidin.
Lamppujen aktiivisesta elämästä on muutenkin aikaa, joten hommasin molempiin uudet lampunpidin-osat sekä uudet johdot – molempia saa melko tyypillisestä tavaratalosta. Esim.

Voit rakentaa lampun mistä tahansa lampun jalaksi sopivasta esineestä: kauniista pullosta tai keraamisesta ruukusta vaikka.

Pieniä sähkötöitä saa tehdä tavallinen sähkönkäyttäjä – Tukes- kodin sähköturvallisuus
sivulta 45 löydät työt jotka saa tehdä itse. Tällaisen lampun sähköjohdon saa vaihtaa.

Tarvikkeet:
Sähköjohdot joissa katkaisijat x2
Vedonpoistaja x2
Lampunpidin varjostinrenkailla x2
Varjostin x2

1-IMG_8500
Uusi sähköjohto pujotetaan putken läpi ja vedonpoistaja kiristetään kun johtoa on riittävästi lampunpidikkeen asentamista varten.

 

1-IMG_8501

1-IMG_8502

Etsimisestä huolimatta en millään löytänyt sopivia lampunvarjostimia. Tyylilleni uskollisena tavallisena arkipäivänä ruokaostoksilla poistokorissa oli kaksi 5€ pöytälamppua.

Nämä varjostimet saavat palvella niin kauan kunnes jotain sopivampaa ilmenee. Kukaties jo tänään?

1-IMG_8504

Onko “kohtalo”, “karma” tai satumainen tuuri ohjannut sinut kirpputorille, alennuskorin ääreen tai roskalavalle juuri oikeaan aikaan?

 

Piditkö lukemastasi?
0

Tuliaisia rautakaupasta

Välillä hairahduin tavallisiin tuliaisiin mutta muutaman hutiostoksen jälkeen palasin minulle sopivampiin käytännöllisiin lahjoihin: rautakauppatuliaisiin!

Tykkään shoppailla. Erityisesti tykkään kierrellä rautakaupassa. Olin aikoinani hetken aikaa töissä Saksassa. Pikkukaupungin tytölle kauppakulttuurishokki tapahtui silloin kun vierailin ensimmäistä kertaa Bauhausissa – niitä ei silloin vielä Suomessa ollut. Se oli VALTAVA, kaikkea sai suoraan hyllystä. Toin Jukalle tuliaisiksi peltikuorisen upean työkalupakin – tai laukun oikeastaan. Siinä oli blinblingiä ylenmäärin.

Siitä se alkoi: tuliainen voi olla muutakin kuin solmioneula tai partavesi.

Anna aina toivottu lahja joka ilahduttaa vuosia!

Jos sinulla on perheen yhteinen tavoite, rajoitetusti rahaa, mutta paljon aikaa käyttää remonttiin tai sisustukseen:

  1. Unelmoi yhden tilan remontti tai sisustus. Mieti kaikki yksityiskohdat. Älä vielä unelmavaiheessa säästä, vaan anna pulputa vapaasti.
  2. Listaa tarvikkeet joita tarvitset.
  3. Ota selvää tarvikkeiden hintatasosta ja merkkaa ne listaan noin hintoina. Tämä siksi että tunnistat todellisen tarjouksen tai löydön. Tässä vaiheessa määrittele tavoitetaso/laatu johon tähtäät ja myös minimi.
  4. Tee remontillesi aikataulu. – Kyllä! tämä myös on tärkeää, ettet päädy vaan keräilemään tarkoituksetonta rojua, joka ennättää kadota ennenkuin muistat mitä varten sen hankit.
  5. Odota mitä tapahtuu. Pääsi ja silmäsi alkavat nähdä mahdollisuuksia.
  6. Varaa pieni “keräilytila” tarvikkeille.
  7. Kerää! Tartu tilaisuuksiin.
  8. Remontoi!

Tässä esimerkki eteisestämme.

1-IMG_4211-002

Kuvassa mainittujen hankintojen lisäksi “matkamuistoina” on tuotu kaksi hopeanväristä valokatkaisijaa (vasen seinä on harmaa) ja liukuovikaapin sisus on muokattu kirpparilta ostetusta vaatekaapista.
Remontin kukkatapetti, kuvassa näkymättömät: pieni lämmityspatteri, ikkuna ja väliovi alakertaan on ostettu normaalihintaan.  Paneeli ja kaksi purkkia maalia, sekä erilaisia listoja ostettu normaalisti. Termostaatit kierrätyksestä.

Hankinnat on tehty vajaan vuoden aikana. Patteri vaihdettu jo aikaisemmin.

Epäromanttista?

Ajattelette että remonttitarvikkeiden tuliaiseksi tai lahjaksi antaminen on romantiikan tappamista – et itsekään halua teräskattilaa syntymäpäivänä. Tässä kannattaakin keskustella suoraan. Kaikkia ajatus ei miellytä. Meillä on valittu käyttää mahdollisimman paljon varoja parhaillaan suunnitteilla oleviin kohteisiin ja relata silloin kun mitään ei ole meneillään. Haha 😀 niitäkin lahjoja toki on!

Miehelle: kannattaa aloittaa vaikka himmenninkytkimestä tai jostain teknisestä, sellaisesta, missä on jotain luksusta.

Naiselle saattaisi joku toimia joku bling bling?

bling
Pukuhuoneessa pieni kristallivalaisin

Lapsille voi myös antaa remonttilahjoja. “Tapettilahjakortti” tai itse maalattava seinä on melkoinen kokemus.

1-IMG_4021
Tapettipoistokorista 5€ rulla. Lapsille siveltimet ja akryyliväriä. 

Mitä kestävää sinä voisit antaa lahjaksi tai ostaa muistoksi?

 

 

 

Piditkö lukemastasi?
0